Ciao! Täällä sitä nyt ollaan kohta vietelty 6 viikkoa eli melkeen puoltoista kuukautta. Se tuntuu samaa aikaa tosi pitkältä ja tosi lyhyeltä ajalta; viikot viilettää tosi nopeesti ohi, mutta toisaalta tuntuu, että oon ollu täällä jo ikuisuuden. Alan pikkuhiljaa olla sopeutunu ja tottunu täällä elämiseen. Osaan jo kuljeskella Biellan kaduilla ja tiedän mistä täältä kotoa löytyy mitäkin. Osaan käyttää kaasuliettä, löydän kaapeista naposteltavaa ja tiedän mikä valokatkasija sytyttää minkäkin lampun. Elimistö on tottunu päälaellaan olevaan ateriarytmiin ja aivot siihen, ettei ne ymmärrä ruokapöytäkeskusteluista tai TV-ohjelmista yhtään mitään (tai no, enemmän kyllä jo kun vaikka kuukausi sitten).
Martina on nyt ollu koulussa kaksi viikkoa, mikä meinaa sitä että oon saanu olla aamupäivät yksikseni. Se on ollu ihanaa, oon käyny lenkkeilemässä Alpeilla, kävelly ympäärinsä ja voinu kuunnella kotona mitä musiikkia haluun. Pääsin kokeilemaan totaalista eristystä sosiaalisesta mediasta ku meiän wifi hajos muutamaks päiväks. Ollaan myös kyläilty pari kertaa Elenan äidin eli nonnan luona ja sitä ei voi olla rakastamatta. Just sellanen ihana italialainen mummo :D mutta eipä tässä kai ihmeempiä oo oikeestaan tapahtunu, kunhan elelen täällä.
Samalla ku oon alkanu tottua kaikkeen, mun mielessä on kuitenkin enemmän tilaa ajatella. Kun kaikki ei oo enää koko ajan uutta ja jännittävää, on koti-ikävä päässy sujahtamaan mun pään sisälle. En varsinaisesti ikävöi mitään tiettyjä juttuja, niinku ruisleipää tai salmiakkia, vaan enemmänkin vaan kodin tunnetta ja tuttuutta. Sitä että tiiän miten kaikki toimii, pystyn hoitamaan ite omat asiani ja että tunnen kuuluvani johonkin.
Mieliala vaihtelee äärilaidasta toiseen päivänkin aikana, ihan ku olis uus murrosikä. On euforista onnea, kuolettavaa tylsyyttä, puristavaa ahistusta ja tyyntä iloa. Sallin ittelleni negatiiviset tunteet, mutta yritän kuitenkin pysyä positiivisena, mähän elän käytännössä unelmaa. Joka kerta ku ikävöin kotia, mietin sitä miltä musta tuntuis jos nyt palaisin kotiin. Se saa mut tajuamaan, etten oo nähny ja kokenu täällä vielä läheskään tarpeeksi. Yritän myös opetella meditoimaan ja ainakin toistaseks se on auttanu ku tuntuu siltä, että elämä käy päälle ja koti on liian kaukana.
Pääasiassa mulla menee kuitenkin hyvin :) Ja kuvat on tosiaan täältä mun kotikaupungista Biellasta (edelleen hassua sanoa tätä mun kodiksi).
-J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti